Ratsutila Toivonharju on maatila Haukivuorella, joka on nykyisin osa Mikkeliä.
Haukivuoren sijainti keskellä Etelä-Savoa ja kauneinta Järvi-Suomea luo hyvät edellytykset ratsastusvaelluksiin ympäri vuoden.
Tilalla on ollut ´issikoita´ retki- ja vaelluskäytössä vuodesta -91 lähtien. Nykyisessä laajuudessaan ratsastustoiminta on ollut n. 14 vuotta.
Tilan luomupelloilla kasvaa hyvät heinät hevosille ja hieman myyntiinkin.
Isäntä Markku Janhunen on ensimmäisiä pitkien islanninhevosvaellusten kehittäjiä Suomessa.
Pyrkimyksenä on kehittää laadukkaita ja elämyksellisiä, asiakkaan toiveiden mukaisia vaelluksia. Vaihtelevat ja erittäin monipuoliset ratsastusreitit rauhallisessa maalaismaisemassa tai erämaassa takaavat vaellukselle oikean, luonnollisen ympäristön.
Vaelluksillamme ei kuitenkaan mukavuudesta tingitä. Joka ilta on mm. saunomismahdollisuus ja majapaikoissa yöpymiset lakanoiden välissä tai makuupussissa takaavat mukavan jatkon vaellukselle.
Hevoset ovat normaalisti käytössä Joulun tienoolta lokakuun loppuun, jonka jälkeen ne saavat ansaitun kuuden viikon "vuosiloman".
Suosituimpia retkiä ovat puolen päivän retket, kuuden tunnin retket, koko päivän retket ja kahden päivän vaellukset. Nyt Vaellukset-sivulla ajankohdat ensi kesän vaellusten huipputuotteelle, 3 päivän vaellus Koskentilalle.
Myös yrityksille räätälöidyt ´elämyspäivät´ ovat suosittuja. Lähiympäristön muu ohjelmapalvelutarjonta sallii pidemmänkin touhuamisen luontoaktiviteettien parissa.
Retket ja vaellukset järjestetään pienissä ryhmissä yksilöllisen palvelun takaamiseksi ja turvallisuuden maksimoimiseksi.
Tervetuloa tölttäilemään! t. Markku sekä hevoset:
Stella, Nökkvi, Hegri, Erpur, Ljúfur, Smári, Njáll, Jóker, Vikingur, Strákur, Máttur, Atli ja Odinn
RATSUTILA TOIVONHARJUN TURVALLISUUSASIAKIRJAN SISÄLTÖ
- Turvallisuudesta vastaava henkilö ja hänen varahenkilönsä
-Tehtävien määrittely
- Työntekijöiden toimenkuvat
- Asiakkaat ja asiakasryhmät
-Toiminnanharjoittajan määrittelemä yhtäaikainen enimmäismäärä asiakkaita eri toiminnoissa.
-Toiminta olosuhteiden muuttuessa.
-Asiakkaiden varustautuminen ennakkoon esimerkiksi vaatetuksen suhteen
-Asiakkaiden opastaminen, hevosten käsittely ja hallinta
- Hevosen kanssa liikenteessä liikkuminen
- Asiakkaan opastaminen hätätilassa toimimiseen
- Rakennukset
- Ratsastusvälineet ja henkilönsuojaimet
- Hevoskohtaiset varusteet.
- Muut välineet ja varusteet
- Riskien arviointi ja turvallisuuden suunnittelu
- Toimintaohje onnettomuus- ja hätätilanteita varten
- Onnettomuuskirjanpito ja onnettomuuden syyn tutkinta
TURVALLISUUSASIAKIRJA ON LUETTAVISSA KOKONAISUUDESSAAN RATSUTILA TOIVONHARJUN VARUSTEHUONEESSA OLEVASTA KANSIOSTA
OHJEITA RATSUTILA TOIVONHARJUN ASIAKKAILLE:
1. Päihteiden alaisena ratsastaminen on kielletty.
2. Ratsastusretkillä alaikäraja on 8 vuotta, alle 11- vuotiaat aina vanhemman seurassa.
3. Alaikäisen ratsastajan tulee toimittaa vanhemman kirjallinen tai suullinen lupa ratsastusharrastuksen sallimisesta. Huoltajan yhteystiedot tulee toimittaa tallille.
4. Asiakkaan on ilmoitettava suullisesti tai kirjallisesti mahdollisista liikuntarajoitteista tai allergioista tallille.
5. Asiakkaiden lemmikkien tuonti tallille ilman lupaa on kielletty. Jos kuitenkin asiakas tuo esimerkiksi koiran tallialueelle ilman lupaa, on hän vastuussa sen aiheuttamista vahingoista tai onnettomuuksista.
6. Tutustu varustehuoneessa olevaan ilmoitustauluun, jossa mm. ohjeita tallialueella liikkuville.
7. Tallilla on ehdottomasti noudatettava tallin sääntöjä ja ohjaajien ohjeita.
8. Tallilla ei ole tapaturmavakuutusta ratsastajille. Suosittelemme oman tapaturmavakuutuksen ottamista.